Artist ’s Statement
Olen kuvataideopettaja joka tekee taidetta. Pääsääntöisesti maalaan, valokuvaan ja teen videotaidetta.
Väri vie minut maalatessani kohti valoa, luontoa. Maalatessani koen parhaimmillani ikäänkuin käsi ajattelisi, paljastaisi jotain alitajuista, näkisi enemmän.
Videotaidetta tehdessä kuvaaminen on mielestäni näkemistä ja leikkaaminen ajatuksien näkyväksi tekemistä.
Kesällä 2007 olen pyrkinyt videoteoksissani kertomaan aikakokemuksista, ajan
pysähtymisen tunteesta, tulevaisuudesta. Vedestä on tullut töissäni
ajan symboli. Olen editoidessa käyttänyt hidastuksia niin, että veden
aaltoliike on korreloinut oman hengitykseni kanssa. Olen siten kokenut
olevani osa luontoa, aikaa. Mutta onko aika osa luontoa? Minua kiinnostaa
tutkia kuvataiteen kielellä filosofisia kysymyksiä. Ja puutarhanhoito on tärkeää.
Aloitussivun kukat ovat omasta puutarhasta.
CV
s. 1953
kuvaamataidonopettaja 1980, Taideteollinen korkeakoulu
toiminut kuvataideopettajana Vammalan lukiossa vuodesta 1982
opiskellut maalaustaidetta mm. Petri Hytösen, Kuutti Lavosen,
Senja Vellosen johdolla
Kaappiseuran jäsen vuodesta 1996, ( naistaiteilijoiden
seura, jonka tavoitteena on nauttia yhdessä kuvantekemisestä
ja ruoasta ja tehdyt kuvat päätyvät useimmiten kaappiin),
yhteisnäyttelyitä: Voipaalan taidekeskus, Sääksmäki
2001 ja Benjam’s Bistro, Helsinki 2006
Videotaiteen erikoistumisopinnot Tampereen taiteen ja viestinnän
laitoksella 2007
Valokuvataiteen erikoistumisopinnot Tampereen taiteen ja viestinnän laitoksella
2008
teresagalenius@gmail.com
|